Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2023.

Martinexin ja Aarikan hallituksiin Anna Lundén

Kuva
Anna Lundén . Kuva: Marica Rosengård   Suomalaisen perheyrityksen Martinexin ja Aarikan hallituksiin on nimitetty ensimmäistä kertaa ulkopuolinen jäsen, Anna Lundén.   Anna Lundén on monikansallisten pörssiyritysten kasvatti, jolla on perheyrittäjän juuret ja sydän. Lundén on toiminut sekä B2B- että B2C-liiketoiminnan asiantuntija- ja johtotehtävissä, muun muassa EY :llä, Nutricialla , Nestléllä , Cloettalla ja L’Oréalilla . Tällä hetkellä Lundén tekee väitöskirjaa tulevaisuusorientoituneesta hallitustyöskentelystä Turun Kauppakorkeakoulussa. Lundén liittyy Martinexin ja Aarikan hallituksiin tuomaan uutta, ulkopuolisen näkemystä ja osaamista yritysten kehittämiseen. ”Olemme innoissamme saadessamme Annan mukaan hallituksen jäseneksi", sanoo Risto Muinonen , Martinexin hallituksen puheenjohtaja. "Annan kokemus ja osaaminen ovat arvokas lisä yrityksellemme ja hänen avullaan tulemme jatkamaan vahvaa kasvuamme ja varmistamaan tavo

Suomalaisyritysten hallitukset kansainvälistyvät

Kuva
Tesin tuoreen selvityksen mukaan suomalaisten yritysten hallituksissa on aiempaa enemmän kansainvälisiä jäseniä.   Tesin (Suomen Teollisuussijoitus Oy) tuoreen suomalaisyritysten hallituskokoonpanoja kartoittavan selvityksen mukaan suomalaisyritysten hallituksiin nimetään aiempaa enemmän kansainvälisiä jäseniä. Naisten osuus hallituksissa on pysynyt hyvin tasaisena, naisia on hieman alle kolmekymmentä prosenttia, eikä siinä ole tapahtunut muutosta vuosituhannen vaihteen jälkeen.   Kansainvälisiä osaajia nimetään yritysten hallituksiin aiempaa enemmän. Osuus on tällä hetkellä seitsemän prosenttia. Trendi on kasvava, sillä uusista hallituksiin nimitetyistä noin yksitoista prosenttia on muita kuin Suomen kansalaisia. Kansainvälisiä hallitusjäseniä on erityisesti suurissa yrityksissä, kasvuhakuisissa yrityksissä sekä informaation ja viestinnän alalla. Eniten kansainvälisiä jäseniä suomalaisyritysten hallituksiin tulee Virosta ja Ruotsista. Er

Etätyömahdollisuus tärkeä työpaikan valinnassa

Kuva
Mahdollisuus etätyöhön on entistä tärkeämpää työpaikan valinnassa , kertoo T-Median tutkimus.   Hyvä palkkataso on tekniikan ja kaupallisten alojen osaajien tärkein kriteeri työpaikkaa valitessa, selviää T-Median toteuttamasta työnantajamainetutkimuksesta. Mahdollisuus etätyöhön on noussut tärkeimpien valintakriteerien joukkoon.   T-Media tutki työelämään liittyviä arvoja ja työpaikan valintakriteereitä maalis-toukokuussa 2023, ja tutkimukseen vastasi yhteensä 2 700 tekniikan ja kaupallisten alojen osaajaa. Työpaikan valintakriteereistä kolmen kärkeen sijoittuvat hyvä palkkataso, mielenkiintoiset työtehtävät sekä työpaikan ilmapiiri. “Korkean inflaation aikana palkkatason merkitys korostuu. Kiinnostus etätöitä kohtaan on kuitenkin kasvanut vielä nopeammin kuin kiinnostus palkkatasoa kohtaan, eikä kiinnostus ole hiipunut koronarajoitusten päätyttyä”, T-Media Oy:n toimitusjohtaja Harri Leinikka sanoo.   Hyvä työilmapiiri pitää pintansa -

Nordean Suomen pk-johtajaksi Nina Luomanen

Kuva
Nina Luomanen   KTM Nina Luomanen on nimitetty 1. lokakuuta 2023 alkaen Nordean Business Banking -liiketoiminnan johtajaksi Suomessa. Hän toimii tällä hetkellä Suomen henkilöasiakasliiketoiminnan varajohtajana. Nina Luomanen on työskennellyt Nordeassa 30 vuotta, ja noina vuosina hän on toiminut lukuisissa johtotehtävissä vähittäispankin puolella ja tehnyt töitä sekä yritys- että henkilöasiakkaitten parissa. ”Olen iloinen voidessani toivottaa Nina Luomasen tervetulleeksi uuteen tehtäväänsä Business Bankingissä. Hänellä on laaja kokemus johtotehtävistä sekä ihmisten, yritysten ja arvoketjujen johtamisesta. Nordean asema Suomen pienten ja keskisuurten yritysten markkinoilla on vahva, ja Ninan kokemuksesta on tässä uudessa tehtävässä paljon hyötyä, kun jatkamme liiketoiminnan kehittämistä, jotta se vastaa sekä asiakkaittemme nykyisiin että tuleviin tarpeisiin”, Business Bankingin johtaja Nina Arkilahti sanoo. ”Pienet ja keskisuuret yrityks

Onko etätyö pahasta terveydellemme?

Kuva
Kun suomalaiset työskentelevät etänä, he rentoutuvat paremmin tauoilla, liikkuvat ja käyvät luonnossa. He syövät terveellisempiä välipaloja kuin kansainvälisesti. He pitävät nk. ruutuvapaita taukoja enemmän kuin työpaikalla työskennellessä. Kuva: Taavi Hölttä   Uusi tutkimus osoittaa, että suomalaisilla hybridityöntekijöillä vaikuttaa olevan parempi tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä kuin kanssasisarillaan ja veljillään maailmalla. Kansainvälisesti hybridityöntekijät syövät vähemmän terveellisesti ja työskentelevät pidempään etätyöpäivinä. Suomalaiset etätyöntekijät sulkevat tutkimuksen mukaan koneensa tasan silloin, kun työaika tulee täyteen. Kun suomalaiset työskentelevät etänä, he rentoutuvat paremmin tauoilla, liikkuvat ja käyvät luonnossa. He syövät terveellisempiä välipaloja kuin kansainvälisesti. He pitävät nk. ruutuvapaita taukoja enemmän kuin työpaikalla työskennellessä. Työpaikalla työskennellessä tavataan kollegoja ja syödään yh

Keskustan puoluesihteeriksi Antti Siika-Aho

Kuva
Antti Siika-Aho   Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-Aho.    37-vuotias Siika-Aho on kotoisin Helsingistä ja syntyjään Haapajärveltä. Aiemmin hän on toiminut mm. elinkeinoministerin erityisavustajana sekä Suomen Keskustanuorten pääsihteerinä. Hänen nykyinen työnantajansa on Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli , jossa hän toimii yhteiskuntasuhdepäällikkönä.  Ylimääräisessä puoluekokouksessa käydyssä puoluesihteerin vaalissa äänet jakautuivat seuraavasti: Pirkko Ala-Hemmilä 105 Pauliina Maukonen 363 Antti Siika-Aho 670   Lähde: Suomen Keskusta r.p. 23.9.2023

HOK-Elannon henkilöstöjohtajaksi Kaisa Tuuliainen

Kuva
Kaisa Tuuliainen   Kaisa Tuuliainen (s. 1970) on nimitetty S-ryhmän suurimman osuuskaupan HOK-Elannon henkilöstöjohtajaksi. Hän siirtyy HOK-Elantoon talotekniikkayhtiö ARE :n henkilöstöjohtajan paikalta. Aiemmin Tuuliainen on työskennellyt HR:n johto- ja kehitystehtävissä muun muassa ISS:llä sekä Finnairilla . Koulutukseltaan Tuuliainen on kasvatustieteen maisteri. - Odotan innolla ja uteliaana mahdollisuutta liittyä HOK-Elannon vahvojen ammattilaisten voittavaan joukkueeseen. Haluan päästä oppimaan uutta ja jatkamaan hokelantolaisten kanssa duunia matkalla kohti palvelualan parasta työpaikkaa, Kaisa Tuuliainen sanoo. Kaisa Tuuliainen aloittaa työt HOK-Elannossa 15.12.2023. Hän raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Veli-Matti Liimataiselle . - Kaisa täydentää HOK-Elannon joukkuetta pitkällä ja laaja-alaisella kokemuksella niin palveluliiketoiminnasta kuin muiltakin aloilta. Kaisa on persoonaltaan välitön ja avoin ja hän tuo meille ko

Naisjohtajien määrä junnaa paikallaan Suomessa -EVA

Kuva
EVAn johtaja Emilia Kullas. Kuva: Matti Rajala / EVA   Naisten osuus kaikista johtavissa tehtävissä toimivista henkilöistä on 36,3 prosenttia Suomessa vuonna 2022, käy ilmi EVAn päivitetystä Lasikattomittarista. Suomessa on enemmän naisia johtavissa tehtävissä kuin OECD-maissa keskimäärin. Naisjohtajien osuus Suomessa on pienentynyt viime vuosina. EU:n direktiivin mukaan vuoden 2026 kesään mennessä suurimpien pörssiyritysten hallituspaikoista 40 prosenttia pitää olla aliedustetulla sukupuolella, eli naisilla. Tässä on Suomella tekemistä, sillä suurten pörssiyhtiöiden hallituksissa naisten osuus on Suomessa 36,1 prosenttia. ”Tie hallitukseen vie pörssiyhtiön johtoryhmän ja toimitusjohtajatehtävän kautta. Kiintiöt ovat heikko laastari Suomen tasa-arvon ongelmiin. Yksi syy on koulutus. Suomessa koulutusmarkkinat ovat poikkeuksellisen sukupuolittuneet. Suurin ero on luonnontieteiden, teknisten tieteiden ja insinöörikoulutuksessa, joissa 40 prosenttiyksikköä suurempi

Johtajan ulkonäkö korreloi palkan kanssa

Kuva
Keskimääräistä hyvännäköisempien pankinjohtajien vuotuinen kokonaispalkkio on noin 24 prosenttia korkeampi kuin heidän vähemmän hyvännäköisillä kollegoillaan, kertoo Vaasan yliopiston laskentatoimen ja rahoituksen professori Sami Vähämaa .   Ulkonäöllä on merkittävä vaikutus pankinjohtajien palkitsemiseen ja palkkioiden muodostumiseen. Kasvonpiirteiltään hyvännäköiset yhdysvaltalaispankkien toimitusjohtajat ansaitsevat keskimäärin miljoona dollaria enemmän vuodessa kuin toimitusjohtajat, jotka ovat kasvonpiirteiltään vähemmän viehättäviä.   Tämä selviää äskettäin Journal of Economics and Business -lehdessä julkaistusta Vaasan yliopiston ja Hankenin tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin toimitusjohtajien kasvonpiirteiden viehättävyyden ja palkitsemisen välistä yhteyttä pankkialalla. – Keskimääräistä hyvännäköisempien pankinjohtajien vuotuinen kokonaispalkkio on noin 24 prosenttia korkeampi kuin heidän vähemmän hyvännäköisillä kollegoillaan,