Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2023.

Nelipyörä Oy:n toimitusjohtajaksi Johan Lillbroända

Kuva
Johan Lillbroända   Nelipyörän nykyisen toimitusjohtajan Jari Anttilan siirtyessä eläkkeelle, on hänen seuraajakseen Nelipyörä Oy:n toimitusjohtajaksi, Hämeenmaan autokaupan toimialajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi kesäkuun 2023 alusta alkaen nimetty Johan Lillbroända (AMK). Johan siirtyy Nelipyörän rattiin Osuuskauppa KPO:lta Oy Autoliike Nystedt Bilaffär Ab:n toimitusjohtajan paikalta, jossa hän on työskennellyt vuodesta 2014 alkaen. Tätä ennen Johan on tehnyt monipuolista uraa muun muassa Huoneistokeskuksella sekä pankki- ja vakuutusalalla. Tätä nykyä Johan on myös Autoalan Keskusliiton hallituksen jäsen. Osuuskauppa Hämeenmaa kertoi asiasta tiedotteessaan 17.2.2023.

E2 Tutkimuksen myynnin johtajaksi Juho Rahkonen

Kuva
Juho Rahkonen   Yhteiskuntatieteiden tohtori Juho Rahkonen on nimitetty E2 Tutkimuksen myynnistä ja asiakkuuksista vastaavaksi johtajaksi. Pitkän uran alalla tehnyt Rahkonen siirtyy tehtävään Taloustutkimus Oy :stä. E2 Tutkimus on monitieteinen, riippumaton tutkimuslaitos, joka on viidessä vuodessa kasvanut muutaman tutkijan tiimistä parinkymmenen tohtorin ja asiantuntijan työyhteisöksi. ” Mahtavaa päästä mukaan rakentamaan E2 Tutkimuksen seuraavaa vaihetta yhdessä tutkimuksen vahvojen ammattilaisten kanssa. Dynaaminen ote ja määrätietoisuus sekä monitieteisen tutkimustiedon kasvunäkymät innostavat. Erityisesti vahvistamme palveluja yrityksille, jotta ne tietävät paremmin mitä suomalaisten mielessä liikkuu, mihin yhteiskunta on menossa ja millaisiin muutoksiin on syytä varautua ”, kertoo Juho Rahkonen tiedotteessa 24.2.2023 .   ” Viime vuodet ovat näyttäneet, että elämme muutosten ja dramaattisten tapahtumien aikaa. Mitä se tarkoittaa

Etätyön salliminen työnantajalle kilpailuetu rekrytoinneissa

Kuva
Etätöiden salliminen on työnantajalle kilpailuetu rekrytoinneissa. Työelämägallupin mukaan moni nuori painottaa etätyön arvoa ja olisi valmis vaihtamaan työpaikkaa, jos etätyö ei olisi mahdollista, sanoo toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä .   Suomalaiset ovat palanneet laajalti työpaikoille. Enää neljännes on tehnyt etätöitä koko ajan kaikkina työpäivinä, vuosi sitten vastaava tulos oli 44 %, kertoo Työelämägallup , jonka Kantar toteutti Suomen Yrittäjien toimeksiannosta . Etätöitä tehneistä lähes puolet harkitsisi työpaikan vaihtoa, jos ei saisi tehdä etätöitä. Osuus on selvästi suurin (64 %) nuorilla, 18–29-vuotiailla työllisillä. Etätyön arvioidaan vähentäneen merkittävästi sairauspoissaoloja. Työelämässä olevat arvioivat etätyön lisänneen eniten työn itsenäisyyttä (60 % vastaajista), työtyytyväisyyttä (54 %) ja työn tuottavuutta (50 %). Etätöiden tekemisellä on ollut positiivinen vaikutus myös kokemukseen oman työn

SEB:n Suomen maajohtajaksi Ruut Pihlava

Kuva
Ruut Pihlava   Ruut Pihlavasta tuli SEB :n Suomen maajohtaja 1. syyskuuta 2022 alkaen, kun Marcus Nystén luovutti maajohtajan tehtävät hänelle. Muutos käynnistyi vuosi sitten, kun Ruut Pihlava nimitettiin SEB:n Suomen LC&FI-yksikön johtajaksi. Jatkumona tälle Pihlava otti nyt vastaan myös maajohtajan tehtävät. - SEB on viime vuodet rakentanut menestykkäästi Suomessa liiketoimintaa ja on johtavassa asemassa suuryrityskentässä, institutionaalisten sijoittajien parissa sekä Private Banking -yksikössä. Pääsen aloittamaan hyvästä tilanteesta. Olemme merkittävä toimija vihreän siirtymän rahoittamisessa ja hyvässä asemassa tukemaan asiakkaitamme myös nykyisessä epävakaassa taloustilanteessa, Ruut Pihlava toteaa SEB:n tiedotteessa 1.9.2022 .

Savon Sanomien vastaavaksi päätoimittajaksi Matti Pietiläinen

Kuva
Matti Pietiläinen   FM Matti Pietiläinen , 41, on nimitetty Savon Sanomien vastaavaksi päätoimittajaksi. Pietiläisen vastuulla on Savon Sanomien toimituksen ja uutistyön johtaminen sekä lehden journalistinen kehittäminen. Savon Sanomien vastaavana päätoimittajana Pietiläinen on samalla myös Mediatalo Keskisuomalaiseen kuuluvan Savon Median kaikkien medioiden sisältöjohtaja. Pietiläinen aloittaa 1.4.2023 Savon Sanomien päätoimittajana ja siirtyy 1.5.2023 Savon Sanomien vastaavaksi päätoimittajaksi sekä Savon Median sisältöjohtajaksi. Pietiläinen on työskennellyt viime vuodet Mediatalo Keskisuomalaisen lehtien yhteisten sisältöjen ja niiden kehittämisen parissa. Pietiläinen on huhtikuusta 2019 lähtien toiminut Väli-Suomen Media Oy:n toimitusjohtajana ja Uutissuomalaisen uutispäällikkönä. Hän oli uutispäällikkönä perustamassa valtakunnallisiin uutisiin keskittyvää Uutissuomalaista vuonna 2017 ja on johtanut sitä koko toimituksen olemassaolon

Metsälehden päätoimittajaksi Petri Koskinen

Kuva
Petri Koskinen   Eliisa Kallioniemen 39 vuoden urakka Metsälehdessä päättyy, kun vetovastuu siirtyy Petri Koskiselle.   Metsälehden päätoimittaja vaihtuu. Lehteä vuodesta 2010 johtanut Eliisa Kallioniemi, 64, j ää eläkkeelle, ja hänen seuraajakseen on valittu Alma Median Talouselämä -lehdessä taloustoimittajana työskentelevä Petri Koskinen , 59. ”Aika aikaansa kutakin. 90 vuotta täyttävä Metsälehti on hyvässä iskussa. Tulos viime vuodelta on erinomainen, ja lukijoille on juuri valmistumassa uusi verkkopalvelu. Nyt on hyvä aika vaihtaa”, Kallioniemi perustelee. Kallioniemi on ehtinyt työskennellä Metsälehdessä yhteensä 39 vuotta, ennen päätoimittajuutta toimittajana, toimitussihteerinä ja 13 vuotta toimituspäällikkönä. ”Tuona aikana Metsälehti on muuttunut paljon. Digitaalisten kanavien ansiosta se tavoittaa nyt laajemman yleisön kuin koskaan. Lehden ja lukijoiden läheinen suhde on kuitenkin pysynyt samana”, hän sanoo. Metsälehden pe

Bittiumin toimitusjohtajaksi Johan Westermarck

Kuva
Johan Westermarck. Kuva: Citec   Bittium Oyj:n hallitus on nimittänyt Johan Westermarckin (KTL, DI) yhtiön toimitusjohtajaksi 1.4.2023 alkaen. Johan Westermarck on viimeksi toiminut Citec Group Oy Ab:n toimitusjohtajana. Tätä aiemmin Westermarck on toiminut useissa liiketoiminnan johtotehtävissä, muun muassa Maintpartner Groupin toimitusjohtajana sekä Eltel Networks Oy:n ja Ahlstöm Machinery Oy:n liiketoimintojen johtotehtävissä. ”Toivotan Johan Westermarckin lämpimästi tervetulleeksi. Hän on erittäin kokenut, pitkän kansainvälisen taustan omaava johtaja”, sanoo Bittiumin hallituksen puheenjohtaja Erkki Veikkolainen yhtiön pörssitiedotteessa 9.12.2023 . ”Odotan innolla uutta tehtävääni. Bittiumin kovalla osaamisella ja huippuluokan tuotteilla on hyvä rakentaa tulevaisuutta”, sanoo Johan Westermarck. Bittium Oyj:n nykyinen toimitusjohtaja Hannu Huttunen ilmoitti 17.10.2022 jättävänsä yhtiön toimitusjohtajan tehtävän. Huttunen jatkaa

Linkedin-profiilin 4 tärkeätä asiaa -rekrytoija

Kuva
Kun LinkedIn-profiilisi on kunnossa, se voi jäädä rekrytoijan haaviin.   LinkedIn on erinomainen työkalu työnhakuun ja verkostoitumiseen, ja kuka tahansa voi tulla löydetyksi palvelussa. Lue, mikä on rekrytoijan näkökulmasta tärkeintä profiilissasi. LinkedIn on kasvattanut suosiotaan tasaiseen tahtiin Suomessa, ja monet rekrytoijat käyttävät palvelua uusien työntekijöiden löytämiseen. Internet on täynnä kikkoja LinkedIn-profiilin tuunaamiseen. Mutta mihin asioihin rekrytoija kiinnittää oikeasti huomioita profiilissasi? Työhistoriaasi, verkostoosi ja siihen, miten olet kiteyttänyt osaamisesi. Varmista siis, että ainakin nämä asiat ovat kunnossa: 1. Tärkeimmät faktat Kuten sanottua, on olemassa useita ohjeita LinkedInin hienosäätöön. Rekrytoijat eivät kuitenkaan ole kiinnostuneita näkemään parasta ja upeasti muotoiltua LinkedIn-profiilia, vaan he haluavat tietoa. Kerro siis LinkedInissä tärkeimmät faktat, jotka kiinnostavat potentia

Vakuutusvinkit työmatkoille ja etätyöskentelyyn

Kuva
Tyypillinen linjaus tuntuu yrityksissä nykyisin olevan, että etätöitä saa tehdä paikkariippumattomasti, kunhan työntekijä pysyy Suomen rajojen sisäpuolella.   Työmatkoilla henkilöstön vakuutusturva koostuu useasta vakuutuksesta. Työtapaturmavakuutus on voimassa kaikkialla maailmassa työnteon ajan. Työmatkan vapaa-aika on yleensä vakuutettu työnantajan ottamalla matkavakuutuksella . Lisäksi kotimaassa tapahtuvilla liikematkoilla työntekijällä on käytettävissä työterveyshuolto siinä laajuudessaan mitä työterveyden kanssa tehty sopimus kattaa.  Työtapaturmavakuutus on korvausperusteiltaan ensisijainen, mutta ulkomailla usein on toimivinta hoidattaa itsensä matkavakuutuksen avulla, koska esimerkiksi lääkäriaseman suoralaskutus vakuutusyhtiöön toimii varmemmin matkavakuutuksessa kuin työtapaturmavakuutuksessa. Etätyöskentely lomakohteessa houkuttaa monia Entä jos työntekijä lähteekin omasta tahdostaan työskentelemään lomakohteeseen koti