Tekstit

It-alan ja teollisuuden työpaikat kääntyivät nousuun

Kuva
Duunitorin teknologiajohtaja (CTO) Kim Salmi on tehnyt tuotekehitystyötä kaksikymmentä vuotta, joista kymmenen vuotta hän on johtanut sitä. Kuva: Duunitori / Niko Raappana   It-alalla sekä teollisuudessa ja teknologiassa julkaistiin alkuvuodesta enemmän työpaikkailmoituksia kuin vuosi sitten. Lue, millaiselle osaamiselle on nyt eniten kysyntää, miten houkutella teknologian ja teollisuuden ammattilaisia sekä missä on eniten näiden alojen töitä.   Avoimien työpaikkojen määrä on laskenut jo vuosia. Alkuvuonna kahdella merkittävällä toimialalla näkyi kuitenkin käänne parempaan. Duunitorilla julkaistiin tammi–helmikuussa noin  2 300 tieto- ja tietoliikennetekniikka-alan työpaikkailmoitusta, mikä oli noin 16 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Teollisuuden ja teknologian alalla taas julkaistiin tammi–helmikuussa noin 5 500 työpaikkailmoitusta, mikä oli noin 1 prosenttia  enemmän kuin viime vuonna. Samalla jaksolla kaikkien...

Bauer Media Outdoorin kumppanuuksista vastaamaan Juha Pitkänen

Kuva
Juha Pitkänen   Bauer Media Outdoor saa merkittävän vahvistuksen, kun pitkän linjan kaupunkiliikkumisen ja B2B-palveluiden ammattilainen Juha Pitkänen liittyy yrityksen riveihin. Hän on viimeisen kymmenen vuoden ajan vastannut Suomen laajimpien kaupunkipyöräpalveluiden operatiivisesta johtamisesta CityBike Finlandilla, joka on osa kansainvälistä Inurba Mobility -konsernia.   Juha Pitkänen vastasi CityBike Suomen toiminnoista sekä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Tampereen kaupunkipyöräpalveluista. Tehtävässään hän teki läheistä yhteistyötä Bauer Median kanssa. Ennen kaupunkipyöriä Pitkänen toimi lähes vuosikymmenen ajan jälkimarkkinointipalveluiden parissa useissa johtotehtävissä, viimeisimpänä toimitusjohtajana. Hänellä on laajasti kokemusta B2B- ja B2C-kehittämisestä, myynnistä sekä yhteistyöstä Suomen suurimpien operaattorien, elektroniikan jälleenmyyjien ja kansainvälisten laitevalmistajien kanssa. “Teimme vuosien varrella tiivistä yhteistyötä kaupunkip...

Valtaosa tekee etätöitä ainakin jonkin verran

Kuva
Valtaosa suomalaisista työssäkäyvistä voi tehdä ainakin jonkin verran etätöitä, ja 44 prosenttia tekee etätöitä vähintään kerran viikossa, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta .   Etätyö koetaan selvästi myönteiseksi työn sujuvuuden, autonomian, keskittymisen ja työn ja muun elämän yhteensovittamisen kannalta, mutta samalla sillä on kielteisiä vaikutuksia työyhteisön yhteishenkeen, sosiaalisiin suhteisiin ja tiimityöhön. Valtaosa suomalaisista työssäkäyvistä voi tehdä ainakin jonkin verran etätöitä, ja 44 prosenttia tekee etätöitä vähintään kerran viikossa, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.   Työssä olevista 61 prosenttia tekee ainakin jonkin verran etätöitä. Vähintään kerran viikossa etätyötä tekee 44 prosenttia työssäkäyvistä, mutta pääosin työpaikalla työskentely on edelleen yleisin työnteon muoto. Työntekijöiden toiveissa korostuu hybridityö: 43 prosenttia haluaisi työskennellä mieluiten osan aikaa etänä, kun taas 22 ...

Adlibris Finlandin maajohtajaksi Heikki Pirnes

Kuva
Ola Toresten, Adlibriksen toimitusjohtaja ja Heikki Pirnes , Adlibriksen / Akateemisen Kirjakaupan uusi Suomen maajohtaja   Adlibris vahvistaa pitkäjänteistä panostustaan Suomen markkinoille nimittämällä Heikki Pirneksen yhtiön uudeksi Suomen maajohtajaksi. Tammikuusta 2026 alkaen Adlibris on omistanut myös Akateeminen Kirjakauppa -ketjun, mikä vahvistaa yhtiön asemaa Suomen kirjamarkkinassa. Pirnes aloittaa tehtävässään 9. maaliskuuta 2026 .    Odotan innolla, että pääsen johtamaan Adlibriksen ja Akateemisen Kirjakaupan seuraavaa kehitysvaihetta Suomessa. Oma vahvuuteni on kasvu muutoksen kautta, ja tässä tehtävässä on kyse siitä, että yhdistämme Adlibriksen digitaaliset vahvuudet Akateemisen Kirjakaupan vahvaan kivijalkaverkostoon. Tavoitteena on rakentaa kannattava liiketoiminta, joka samalla vahvistaa lukemista ja koko Suomessa toimivaa kirjaekosysteemiä, sanoo Heikki Pirnes. Pirneksellä on yli 20 vuoden kokemus kaupallisena yritysjohtajana tulosvas...

HIFK:n urheilun kehitysjohtajaksi Timo Elo

Kuva
Tehtävässään Elo työskentelee tiiviissä yhteistyössä seuran urheilujohdon ja valmennuksen kanssa varmistaakseen, että HIFK:n urheilutoiminta tukee seuran strategiaa ja arvoja kaikilla tasoilla.   HIFK on nimennyt Timo Elon seuran kehitysjohtajaksi. Elo aloittaa tehtävässään 1.5.2026.    Tehtävässään Elo työskentelee tiiviissä yhteistyössä seuran urheilujohdon ja valmennuksen kanssa varmistaakseen, että HIFK:n urheilutoiminta tukee seuran strategiaa ja arvoja kaikilla tasoilla. Hän vastaa erityisesti kilpaurheilun pelaajapolun kehittämisestä, juniorisopimuksista, ja hänen vastuullaan on myös valmennustoiminnan kehittäminen U18 ja U20 -ikäluokissa. Lisäksi Elo kehittää mittareita toiminnan vaikuttavuuden seuraamiseen ja tukee urheilujohdon työtä seuran urheilullisen kokonaisuuden kehittämisessä. ”Timo tuo mukanaan vahvaa kokemusta suomalaisesta jääkiekosta sekä pelaajakehityksestä. Hänen näkemyksensä pitkäjänteisestä urheilutoiminnan rakent...